Alla oleva on lyhennelmä alkuperäisestä tarkastetusta kokouspöytäkirjasta ja henkilöiden nimet on tässä nettiversiossa poistettu. Tarkastettu ja allekirjoitettu pöytäkirja on yhdistyksen sihteerillä, jolta sen halutessaan saa luettavakseen.
Kokouksen pitopaikkana oli Retrolinna/Harmaalinnan sisätori os. Harmaalinnantie 23. Kokous alkoi klo 18.00 ja päättyi klo 19.30.
Kokouksen alkajaisiksi yhdistyksen puheenjohtaja tarjosi glögiä, pipareita ja suklaakonvehteja.
Ennen varsinaisen kokouksen alkua yhdistyksen puheenjohtaja palkittiin keskusjärjestön myöntämällä hopeisella ansiomerkillä yhdistyksen hyväksi yli 10 vuotta kestäneestä ansiokkaasta toiminnastaan. Hänelle luettiin runo, jota yhdistyksen varapuheenjohtaja väritti runon säkeistöihin sopivilla tilanteista ja tapahtumista otetuilla valokuvilla. Lisäksi puheenjohtajalle ojennettiin kukkakimppu.
Kukituksen jälkeen illan vieraaksi kutsuttu esitelmöitsijä Satakunnan Sydänpiiristä opasti ensiapuasioissa. Mukanaan hänellä oli defibrillaattori, jota halukkaat saivat harjoitella käytännössä. Hän neuvoi lataamaan mobiiliin 112-applikaation, jonka avulla on mm. löydettävissä lähin sydäniskuri. Mukana oli myös elvytysnukke, jonka kanssa sai käytännössä harjoitella painalluselvytystä saadun opastuksen mukaisesti. Elvytys ja ensiapu herättivät keskustelua ja kysymyksiä, joihin kouluttaja antoi selvityksiä. Jaettavaksi hän jätti elvytysopastusta koskevia esitteitä sekä 112-pehmotarroja. Esitelmä kesti sovitusti runsaan 30 minuuttia.
Yhdistyksen puheenjohtaja avasi kokouksen todeten, että kokouksesta on tiedotettu sääntöjen määräämällä tavalla, joten kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Yhdistyksen puheenjohtaja luki ehdotuksen kokouksen työjärjestykseksi, joka hyväksyttiin.
Valittiin kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa.
Sihteeri antoi kokouksen osanottajien luettavaksi hallituksen edellisessä kokouksessaan 13.9.2022 laatiman toimintasuunnitelmaehdotuksen vuodelle 2023. Suunnitelmaan ei esitetty muutoksia eikä lisäyksiä, joten se hyväksyttiin ehdotelman mukaisesti.
Rahastonhoitaja oli estynyt tulemasta kokoukseen, joten hän oli jättänyt laatimansa talousarvioehdotuksen kokoukseen tutustuttavaksi. Ehdotus annettiin kokouksen osanottajille luettavaksi. Puheenjohtaja tiedusteli kokouksen osanottajien mielipidettä siitä, pysytetäänkö yhdistyksen vuosijäsenmaksu 12 € ennallaan. Kokouksen osanottaja totesi, että tämänhetkisen yleisten kustannusten noususuunnan aikana on syytä jättää vuosimaksu korottamatta, koska yhdistyksen talous ei näytä muutoinkaan edellyttävän maksun nostamista.
Kokouksen osanottaja tiedusteli, mitä agenttipalkkiosopimus pitää sisällään. Todettiin, että sopimus on aikoinaan tehty Teboilin kanssa siten, että Teboilin lämmitysöljyä ostettaessa yhdistys saa prosenttipalkkion ostetun öljymäärän suhteessa. Puheenjohtaja kertoi, että sopimuksesta irtautumisesta on keskusteltu hallituksen kokouksessa aiemmin, mutta sopimus on päätetty pitää ennallaan niin kauan kuin siitä on yhdistykselle tuloa.
Talousarvioehdotus hyväksyttiin sekä vuosijäsenmaksu päätettiin pysyttää ennallaan 12 €/talous.
Yhdistyksen puheenjohtaja, joka on t0iminut tehtävässään jo 10 vuoden ajan, ilmoitti jättävänsä puheenjohtajuuden, joten keskusteltiin uuden puheenjohtajan valinnasta. Puheenjohtaja kertoi, että on tehnyt yrityksiä löytää uusi puheenjohtajaehdokas, mutta vapaaehtoisia ei ole ollut. Kokouksessa läsnä olevat ehdotetut ilmoittivat, että eivät toistaiseksi ota puheenjohtajuutta vastaan tämänhetkisen kiireisen elämäntilanteensa vuoksi. Puheenjohtaja esitti vielä uuden ehdotuksen yhdistyksen puheenjohtajaksi läsnä olleesta kokouksen osanottajasta. Ehdotusta kannatettiin yksimielisesti.
Sihteeri luetteli erovuoroiset hallituksen jäsenet, joita oli neljä henkilöä. Yksi mainituista huomautti, että häntä ei kunniajäsenenä kuulu laskea hallituksen jäsenistöön, vaan hänellä on muutoin oikeus osallistua hallituksen kokouksiin. Sihteerin mukaan yhdistyksen säännöistä puuttuu edellä mainittu määritelmä. Sen sijaan sääntöjen mukaan kunniajäsen on vapautettu jäsenmaksusta, mutta kunniajäsenen ilmoitus merkittiin tiedoksi. Yhdistyksen erovuoroinen hallituksen jäsen ilmoitti, että ei ole valittavissa hallitukseen tällä erää uudelleen. Yhdistyksen sihteerinä toimiva erovuoroinen muistutti, että saman perheen jäsenet eivät voi toimia sekä puheenjohtajana että sihteerinä. Uusiksi hallituksen jäseniksi nimettiin kaksi kokouksen osanottajaa sekä lisäksi poissaolevana yksi henkilö, jolta jo aiemmin on saatu suostumus tehtävään.
Vuosiksi 2022-2023 valitut kaksi henkilöä ovat ilmoittaneet jäävänsä pois hallituksesta.
Sihteeri muistutti, että yhdistyksen sääntöjen mukaan hallituksen jäsenten määrä on vähintään kuusi (6) ja enintään kymmenen (10) henkilöä.
Vuosina 2022-2023 toimivat kolme henkilöä, jotka on mainittu alkuperäisessä kokouspöytäkirjassa.
Vuosiksi 2023-2024 valittiin neljä henkilöä, jotka on mainittu alkuperäisessä kokouspöytäkirjassa.
Kunniajäseneksi nimetty hallituksen jäsen jatkaa kunniajäsenenä.
Vapaa-aikatoimikuntaan nimettiin seitsemän henkilöä sekä yksi heistä nimettiin toimikunnan vetäjäksi. Toimintaan ja järjestelyihin voi halutessaan toimikunta kutsua muitakin henkilöitä.
Valittiin kaksi henkilöä jäseniksi osallistumaan keskusjärjestön kokouksiin, lisäksi valittiin heille kaksi varajäsentä.
Valittiin vuoden 2023 toiminnantarkastaat ja heille kaksi varajäsentä.
Yleisten kokousten koollekutsumistapana päätettiin pitää aiemman käytännön mukaisesti yhdistyksen omat nettisivuja, yhdistyksen ilmoitustauluja, facebookia sekä asukkaiden postilaatikoihin jaettavia jäsentiedotteita.
Muut esille tulevat asiat:
Joulurauhan julistus
Puheenjohtaja lupasi järjestää mehutarjoilun ja piparit yhdistyksen ja Teljän kirkon yhteiseen joulurauhan julistustapahtumaan keskiviikkona 21.12.2022.
Keskuspuiston tasoitus
Todettiink että muutama viikko sitten hiekkatuhkalla tasoitettu jäädytettävä luistelukenttä on pysynyt hyvässä kunnossa tulevaa talven jäädyttämistä varten.
Arvonta
Ennen varsinaisen kokouksen päättymistä arvottiin kaksi kirpputoripaikkaa.
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2023
Yleistä:
Yhdistys pyrkii toimimaan sääntöjensä perustella alueen asukkaiden yhdyssiteenä, valvomaan heidän etujaan ja edistämää heidän harrastuksiaan.
- Yhdistys pitää kevät- ja syyskokouksen sääntöjen määräämällä tavalla sekä pitää tarvittaessa muun
yleisen kokouksen.
- Hallitus kokoontuu tarvittaessa hoitamaan yhdistyksen asioita. Se voi asettaa toimikunnan tai muita vastuuhenkilöitä hoitamaan tiettyjä yksittäisiä asioita tarpeen mukaan.
- Vapaa-aika- ja liikuntatoimikunnan tehtävänä on järjestää vapaa-ajan toimintaa liikunnan, retkeilyn ja juhlien merkeissä sekä osallistua erilaisten tilaisuuksien järjestelyihin.
- Muut vastuuhenkilöiksi nimetyt huolehtivat heille määrätyistä tehtävistä.
Yhteydenpito:
Hallitus pitää yhteyttä kaupungin hallintoon ja virastoihin aluetta koskevien asioiden kehittämiseksi.
Edustus:
Syyskokouksessa valittavat edustajat osallistuvat Kiinteistönomistajien keskusjärjestön toimintaan edistäen kiinteistönomistajien yhteistä edunvalvontaa. Muista edustuksista päättää hallitus.
Muu toiminta:
Yhdistyksen 70-vuotisjuhlajärjestelyt.
Yhdistyksen ylläpitämän kuntoradan haketus.
Kuntoportaiden puuöljykäsittely.
Luovutetaan kaksi 20 €:n suuruista stipendirahaa Väinölän koulua käyville kartanolaisille oppilaille myönnettäväksi.
Omenalava Härmäntorille syksyllä omenasadosta riippuen.
Pidetään sääntömääräiset kevät- ja syyskokous.
Järjestetään talkoita tarpeen mukaan.
Vietetään joulurauhan julistushetkeä yhdessä Teljän seurakunnan kanssa joulukuussa Ampuskin laavulla.
Perinteiset ilotulitteet lähetetään Härmäntorilla uudenvuodenaattona klo 22.00 alkaen.
Muu toiminta ja tapahtumat asukkaiden ehdotusten mukaan.
Yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan yhdistyksen nettisivuilla ja ilmoitustauluilla, facebookissa sekä mahdollisuuksien mukaan Kartanossa joka kotiin jaettavin tiedottein.